top of page
  • Sisäilmalähetti

Laiskuutta ja ulkonäköpaineita – nämä virheet tekivät Suomen kouluista muovipusseja

Kotimaa 10.6.2014 klo 11:50 | päivitetty 10.6.2014 klo 11:50

YLE Uutiset julkaisi verkkosivuillaan (Kotimaa 10.6.2014) uutisen, jossa käsitellään Suomen koulujen sisäilmaongelmia. Uutisen mukaan jopa joka neljäs koulu kärsii sisäilmaongelmista. Kymmeniä kouluja puretaan parhaillaan ympäri maata, koska koulujen rakentamisessa ja korjauksessa on keskitytty vääriin asioihin.

Suurin osa ongelmaisista kouluista on 1960 – 70 -luvuilla rakennettuja rakennuksia. Tuolloin rakentamisessa ei aina osattu huomioida terveyttä vaan vaakakupissa painoivat mm. estetiikka ja energiankäyttö (tasakatot ja lisäeristeet). Taasen vanhat, 1920–30-luvuilla rakennetut koulut olivat monikerroksisia, korkeita rakennuksia, joiden yksikertainen rakenne ja suunnittelut ovat säilyttäneet rakennukset suhteellisen hyväkuntoisina. Tosin aika ja ajanmukaiset korjaustoimet ovat näihinkin usein jälkensä jättäneet.

Sisäilmalähetti on tutkinut ja suojannut useita koulukohteita Suomessa, eivätkä valitettavasti ongelmat rajoitu pelkästään tasakattoihin ja liialliseen eristämiseen. Uusien koulurakennusten ongelmat saattavat olla lähtöisin uusien materiaalien emissioista tai esimerkiksi liian nopeasti kostealle pinnalle asennetuista liimattavista mattopinnoitteista. Ongelmiin tulee puuttua nopeasti, sillä pitkällä aikavälillä lasten, nuorten ja kohteissa työskentelevien aikuisten altistuminen huonolle sisäilmalle tulee maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin asian korjaaminen heti. Katso case-esimerkkimme Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, jossa Sisäilmalähetti-palveluilla on mahdollistettu tilojen käyttö sisäilmahaitasta huolimatta.

bottom of page