top of page
  • Sisäilmalähetti

Sisäilmakoordinaattorin ajatuksia työstä ja vapaa-ajasta

Tässä postauksessa on haastateltu sisäilmalähetti Pete Harjua mm. työn tärkeydestä, syistä hakeutua alalle sekä Peten vapaa-ajanharrastuksista. Haastattelijana toimi henkilöstövastaavamme Teppo Virtanen.

Teppo: Mikä sai sinut hakeutumaan alalle? Pete: Haluan toimia alalla jossa voin auttaa ihmisiä, lapsista aikuisiin.

Ensin täytyy rakennuksesta etsiä mahdollinen sisäilmahaitan syy, miksi ihmiset oirehtivat, jonka jälkeen päästään tekemään tarvittavat toimenpiteet aiheuttajien poistamiseksi. Pyrkimykseni on, että rakennukset saatetaan ihmisten terveyden kannalta niin hyvään kuntoon kuin mahdollista. Auttamishalu minulla on ollut aina olemassa, haluaisin että ihmiset voisivat paremmin ja pysyisivät terveinä.

Teppo: Mitä pidät työssäsi tärkeimpänä? Pete: Minua motivoi työssäni, jos pystyn osaltani luomaan paremman ja terveellisemmän sisäilmaympäristön. Haluan ihmisten voivan luottaa minuun ja ammattitaitooni. Vaikka rakennusta mennään tutkimaan, ensimmäisenä siellä on jonkun kasvot vastassa. Saan energiaa ja voimavaroja siitä, että pystyn auttamaan ihmisiä. Pysyvä ratkaisu ongelmien poistamiseksi on aina tavoitteenani.

Teppo: Niin, auttamishalusta kertoo sekin, että toimit töittesi ohella myös pelastusalalla. Kerrotko siitä hieman lisää? Pete: Kyllä, olen mukana pelastustoimessa Itä-Ikaalisten VPK:ssa monissa eri tehtävissä. Siellä olen ollut ihmisen pelastamisen kanssa tekemisissä monenlaisissa tilanteissa, vedän siellä myös nuoriso-osastoa. Koulutan ja ohjaan nuoria perusturvallisuusasioissa, esimerkiksi alkusammutuksessa ja ensiaputaidoissa. Olen huomannut, että tietoa kodin turvallisuusasioista menee nuorten kautta myös vanhemmille. Lapset ovat hyvä kanava jakaa tietoa kotona koko perheelle. Toivon myös, että suurin osa nuoriso-osastosta jatkavat kasvaessaan toimintaa hälytysosastossa ja kiinnostuvat enemmänkin pelastusalasta. Esimerkkeinä koulutuksista, joissa olen mukana ovat Päivä paloasemalla ja 112-päivä. Silloin kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan rasteilla monia palomiesten tehtäviä, esim. sammuttamaan liekkejä ja savusukeltamaan.

Teppo: Minkä toivot muuttuvan sisäilma-alalla tulevaisuudessa? Pete: Toivon yhtenäisiä ja ajankohtaisia sisäilmatutkimuksien raameja, esim. tuloksien tulkintaan koko valtakunnan tasolla. Ohjekirjana on asumisterveysopas, mutta ala uusiutuu koko ajan mm. tutkimusmenetelmien osalta.

Tutkijoiden tulee olla kiinnostuneita työstään, jatkuva kouluttautuminen on alalla välttämätöntä. Uudet rakenteet ja rakennusmateriaalit sekä vanhojen ja uusien materiaalien yhdistäminen tuovat koko ajan uusia haasteita. Toivon, ettei koskaan tehtäisi korjauksia jotka täytyy korjata kohta uudestaan. Ymmärrän päätösten olevan myös kustannuskysymyksiä, mutta väliaikaiset korjaamiset voivat tulla pitkän päälle paljon kalliimmaksi, puhumattakaan siitä, että ihmisen terveys vaarantuu tai ei parane virheellisten korjausten vuoksi. Hieman karrikoiden voisin sanoa, että pelkät lastulevyn vaihtamiset tai korjausmaalaamiset eivät riitä, jos rakenne on kastunut villoja myöden.


Sisäilmakoordinaattori Pete Harju kertoo työstään ja arvoistaan.


Henkilökuva: Pete Harju Sisäilmakoordinaattori

– Kosteuskartoittajan koulutus – Rakennusten lämpökuvaaja (henkilösertifiointi) – Rakennusalan perustutkinto

bottom of page