Tällä kertaa Maria Eskelinen sukeltaa jo uskaliaasti ”syvään päähän” nimittäin sisäilmasta käytävään keskusteluun. Marraskuun alussa hän osallistui ensimmäiseen Sisäilmapajaansa, jossa puheenaihe oli kuitenkin entuudestaan tuttu: viestintä. Tässä Marian ajatuksia Sisäilmapajan sekä Senaatin Suuri tuuletus -keskustelun tiimoilta.
Sisäilmapaja sekä Suuri tuuletus
Sisäilma-alan asiantuntijat kokoontuivat 13. – 14.11.2019 peräti yhdenteentoista Sisäilmayhdistys ry:n järjestämään Sisäilmapajaan, tällä kertaa Seinäjoelle. Itselleni kyseessä oli ensimmäinen paja, ja itseasiassa ensimmäinen sisäilmaan liittyvä tapahtuma ylipäätään. Odotin, että olisin ollut hieman kuin kala kuivalla maalla, sillä vaikka olenkin innolla sisäilma-asioiden maailmaan sukeltanut, en vielä sujuvasti keskustele rakenteiden koostumuksesta tai mikrobeista. Yllättäen Sisäilmapajan keskeiseksi teemaksi nousi itsellekin tuttu aihe.
”Onko tämän tilaisuuden aihe viestintä, kun kaikki puhuvat vain siitä”?
Avoimelle kommenttiseinälle Senaatti-kiinteistöjen 27.11.2019 järjestämässä ”Suuri tuuletus – raikasta keskustelua parempien sisäolosuhteiden puolesta” -tilaisuudessa ilmestynyt katsojan viesti tiivisti myös Sisäilmapajassa keskeiseksi nousseen teeman. On todella tärkeää, että sisäilmasta puhutaan paljon, avoimesti, faktoihin perustuen ja myös omat vajavaisuudet aiheen tiimoilta ymmärtäen. Sisäilmapajassa oli vahva yhteistyön henki, ja aito halu ratkaista sisäilmaan liittyviä haasteita. Eräs kävijä totesi osastollamme vieraillessaan yllättyneensä Sisäilmapajassa siitä, että eri yritykset ovat niin valmiita myös yhteistyöhön parhaan ratkaisun löytämiseksi. Miksi tämä asia on yllätys?
”Onkohan nyt niin, että koulujen lähiympäristöön rakennettujen uusien asuinalueiden ihmiset ovat niin turhamaisia, että he kokevat nöyryyttävänä sen, että heidän lapsensa joutuvat käymään koulua vanhassa koulurakennuksessa. Nyt on keksitty sisäilmaongelma, jonka verukkeella aletaan vaatia uutta koulua ”oireilun” vuoksi.”
(Tuntematon, lukijan mielipide Aamulehden verkkosivujen artikkeliin ”Taas uusi koulu tyhjenee sisäilmaongelmien takia – yli satavuotiaan koulun oppilaat joutuvat evakkoon Tampereella” 20.11.2019)
Äärimmäisyyksillä ei edetä
Ville Lähde kirjoitti artikkelin BIOS -tutkimusyksikön blogissa otsikolla ”Miksi keskustelu ruoasta ja ympäristöstä menee koko ajan pieleen?”, jossa hän pohtii ruokaan liittyvää julkista keskustelua. Lopputuloksena on, että nykyinen keskustelutapa, jossa keskustelu kärjistetään vaihtoehdot toisensa poissulkeviksi äärimmäisyyksiksi ja asetetaan tutkimustieto altavastaajaksi, estää muutoksen toteutumista. Keskustelussa äänensä esimerkiksi median kautta saavat parhaiten kuuluviin ne, jotka osaavat kärjistää tehokkaimmin. Lähde toteaa, että ”ruoka- ja ympäristökysymyksestä on tullut poliittisen poseerauksen panttivanki”. Sisäilmakeskustelussa on valitettavasti samoja elementtejä. Onkin tärkeää, että me alalla toimijat osaamme katsoa keskustelutapaa kriittisesti, ja keskittyä kaiken sanotun takana oleviin tarpeisiin.
Viestintä on tärkeässä roolissa sisäilmahaasteisen kohteen ongelmanratkaisussa
Kun kerron olevani palvelukokemuksen johtaja sisäilma-alalla, yleisin reaktio on hämmentynyt kysymys siitä, mitä teen. Kun kerron vastaavani yrityksemme operatiivisesta toiminnasta, syntyy uusi hämmennys – miksi tittelini on palvelukokemuksen johtaja eikä esimerkiksi operatiivinen johtaja. Yrityksemme toiminnassa keskeisellä sijalla on aina ollut tilankäyttäjä. Siksi esimerkiksi viestintä on olennainen osa palveluamme, sillä ilmanpuhdistimen teho on havaintojemme mukaan suorassa yhteydessä siihen, miten paljon tilankäyttäjä saa ennakkoon tietoa suojaamisesta ja sen tavoitteista. Monelle on ollut tärkeää kuulla sekin, että kyse on väliaikaisesta suojaamisesta, ei ajatuksesta, että näin ongelma on kokonaan ratkaistu.
Koordinaattorimme ovat käyneet läpi useita koulutuksia liittyen vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Siksi onkin luontevaa, että myös minun tittelissäni näkyvät nämä arvot – teemme tätä työtä täydellä sydämellä ihmisiä ja heidän tarpeitaan, emme operatiivista johtamista ajatellen. Kommenteissa on linkki uusille tilankäyttäjäsivuillemme, esimerkkinä juuri avoimemmasta viestinnästä.
Somessa on helppo huudella
Senaatti-kiinteistöjen ”Suuri tuuletus”-tilaisuuden jälkeen luin Twitterin viestejä aiheesta. Erityisesti yksi viesti kiinnitti huomioni. Siinä peräänkuulutettiin samoja asioita kuin minäkin tämän kirjoituksen aluksi, avoimuutta ja aitoutta viestintään. Heti tämän jälkeen kyseenalaistettiin alan ammattilaisen tutkimustietoa, ja tyrmättiin toinen mielipide. Keskustelun herättäminen toisen näkemyksen torjumisella ei ole avointa ja aitoa viestintää. Toisen näkökulman kiistäminen ”koska minä en” -perusteella ei ole keskustelua. Keskustelun vieminen äärimmäisten mielipiteiden väliseksi kaksinkamppailuksi ei ole asian kehittämistä. Ville Lähde kirjoitti ruokakeskusteluun liittyvän artikkelinsa lopuksi, että ”Ensimmäinen hyvä askel olisi luopua sellaisista harhauttavista ja hämärtävistä puhetavoista, joita olen kuvannut tässä tekstissä.” Olisiko syytä tehdä niin myös sisäilman osalta?