top of page
  • Sisäilmalähetti

Taas paukkuu – pakkaspäiviä ja iloisia tulituksia!

Vuodenvaihdetta juhlitaan taas parin päivän päästä. Monelle tämä on iloinen juhla, joka tasapainottaa pitkää ja rauhaisaa joulunaikaa. Hyvä ”viimeinen tilaisuus” syödä ja juoda yllin kyllin, ennen tammikuun tipatonta ja jumppakauden alkua. Tänä vuonna se on sitä pitkästä aikaa itsellenikin. Tein tänä vuonna selväksi, että joulukuu on aikaa syöpötellä ja ottaa aikaa itselle ja perheelle.

Perheeseeni kuuluu myös toimistollakin usein vieraileva kolmivuotias Luka-chihuahua. Jouluna oli aikaa nauttia mahtavista keleistä ja aurinkokin pilkisteli meille silloin tällöin. Koiralle joulu on raskasta aikaa kun aina on joku häsäämässä kotona, eikä nukkua saa rauhassa. Meillä myös pidetään tiukka linja koiran ruokailuissa, joten joulupöydästä ei turhia Lukalle tippunut. Silti ihan tyytyväiseltä tuo koiruus vaikutti kun käperryttiin sohvannurkkaan telkkaria tuijottamaan.


Luka nauttimassa aurinkoisesta pakkaspäivästä ennen vuodenvaihdetta.


Tampereella juhlitaan tänä vuonna runsain menoin vuodenvaihdetta. Täällä järjestetään konsertteja ja tapahtumia, sekä juhlaruokailuita ja uuden vuoden vastaanottamistilaisuuksia suureelliset määrät. Paukkuherkälle koiralle keskusta-asuminen on klo 24.00 kaamea koettelemus. Toisaalta keskustassa eivät raketit pauku koko iltaa ja koettelemus on nopeasti ohi. Onneksi meillä Luka ei ole moisista moksiskaan. On tottunut meteliin ja melskeeseen.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin päättyy Sisäilmalähettien vuosi 2014 ja uudet haasteet ja onnistumiset ovat jälleen edessä uudelle vuodelle 2015! Otetaanhan muut kanssaeläjät juhlinnassa huomioon ja vietetään iloinen uusi vuosi!

bottom of page