top of page
  • Sisäilmalähetti

Auttaako ilmanpuhdistin estämään koronaviruksen leviämistä?

Päivitetty: 16. jouluk. 2022

Koronaviruksen levitessä olemme saaneet kyselyjä siitä, mikä vaikutus ilmanpuhdistimilla on koronaviruksen torjunnassa. Pidämme tärkeänä sitä, että esitetyt väitteet perustuvat tutkittuun tietoon. Siksi haluamme korostaa, että mikään ilmanpuhdistin ei ole ensisijainen väline koronaviruksen torjuntaan. Toisaalta laadukas ilmanpuhdistin ei myöskään levitä virusta, vaan virus poistuu huoneilmasta ja kuolee suodattimessa.


Käyttämiemme Ilmanpuhdistimien Hepa-suodattimet poistavat ilmasta bakteerit ja virukset yli 99 prosenttisesti. Virukset ovat läpimitaltaan niin suuria, että ne jäävät helposti kiinni mekaanisiin Hepa-luokan suodattimiin. (Tarkempaa tietoa Nasan tutkimuksesta liittyen Hepa-suodattimien erotusasteeseen lopussa.) Puhdistimiemme teho on testattu sekä saksalaisessa laboratorioympäristössä että Suomessa VTT:n toimesta. Edellä mainitut testit ovat osoittaneet, että laitteemme ovat rakenteeltaan tiiviitä, eikä ohivirtausta suodattimien ohi pääse tapahtumaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan koronavirus leviää pisaratartuntana, jolloin virus on kiinnittynyt johonkin ”kantajaan”. On mahdollista, että pieni ja kevyt koronavirus voisi kiinnittyä ilmassa leijuvaan hiukkaseen, ja sitä kautta säilyä sisäilmassa kauemmin. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tietoa tai näyttöä, että tämä olisi pääasiallinen leviämistapa. Siksi paras suojautumiskeino on hyvä käsihygienia ja ihmiskontaktien välttely. Asiantuntijoiden mukaan koronavirus kuolee ilmassa yksinään nopeasti sen kuivuessa ilman kantajaa.


Onko ilmanpuhdistimissa eroja?


Markkinoilla on paljon erilaisia ilmanpuhdistimia, joista suurinta osaa ei kuitenkaan ole tehty tai testattu vaativissa terveydenhuollon olosuhteissa. Usein ilmanpuhdistimien markkinointiväitteet ovat teoreettisia, eli itse puhdistimia ei ole testattu standardien mukaisin testein (kuten EN 1822), eivätkä ne suoriudu todellisissa olosuhteissa lähellekään väittämiensä veroisesti.


Usein väittämät koskevat myös vain yli 0,3 μm kokoisia hiukkasia (n. 3 kertaa suurempia kuin koronavirus) tai ns. parhaan tapauksen skenaariota, eli tuloksia, joita saadaan pienimmillä puhallinnopeuksilla tai aivan uusilla suodattimilla. Erityisesti synteettiset Hepa-suodattimet voivat menettää tehostaan jopa 50 % vain parin kuukauden käytön jälkeen. Tämä johtaa epäluotettavaan suojaukseen sekä väärään turvallisuuden tunteeseen.


Sisäilmalähetin puhdistimet suojana mm. terveydenhuollon kohteissa


Sisäilmalähetti Oy on suojannut julkisen sektorin kohteita, kuten sairaaloita ja päiväkoteja jo yli 15 vuoden ajan. Käytämme palvelumme ytimessä pitkälle testattuja sveitsiläisiä IQAir-/icleen-ilmanpuhdistimia, joita on käytössä sairaaloissa ympäri maailmaa. Hongkongissa ja Kiinassa samoja ilmanpuhdistinmalleja on käytetty suojaamaan hoitohenkilökuntaa SARS-CoV- ja COVID-19-viruksilta aiemminkin. Pääasiallinen suojaus tapahtuu kuitenkin aina henkilökohtaisilla suojaimilla (hanskat ja maskit).


Olisiko ilmanpuhdistimesta hyötyä meidän kohteessamme?


Puhdas sisäilma on merkittävä terveyttä edistävä ja ylläpitävä tekijä, ja mahdollisten ilmassa olevien virusten tai bakteerien lisäksi puhdistimemme poistavat myös muita haitallisia hiukkasia sekä kaasumaisia ainesosia. Hyvien sisäolosuhteiden ylläpitäminen on ensisijaisen tärkeää suojautuessamme koronavirukselta sekä muilta terveyttä uhkaavilta epäpuhtauksilta.


Ilmanpuhdistimien kysyntä on maailman koronatilanteen vuoksi kasvussa. Jos mietit, voisiko ilmanpuhdistin hyödyttää teidän kohteenne sisäilman parantamisessa, ole meihin yhteydessä ja kerromme mielellämme lisää.


Voitte olla meihin yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@sisailmalahetti.fi tai puhelimitse numeroon 010 420 6060 ma-pe klo 8.30-16.00. Ympäri Suomen toimivien sisäilmakoordinaattoreiden yhteystiedot löydätte kotisivuiltamme www.sisailmalahetti.fi.


Lisätietoa:


(ENG) Nasan tekemä tutkimus Hepa-suodattimien tehokkuudesta (2016, kieli: englanti), jossa mm. todetaan, että Hepa-luokan suodattimet poistavat jopa 100 prosenttisesti pienimmätkin 0,01 μm kokoiset nanohiukkaset, kun virtausnopeus on oikea. Katso s. 7 kaavio.


IQAir Bulletin: March 2020 How can IQAir Help in the Fight Against the Novel Coronavirus? (ENG) Valmistajan tiedote koskien IQAir-ilmanpuhdistimia ja koronaviruksen leviämistä. (03-2020)


Katso alta video, jossa toimitusjohtajamme Jani Moberg vastaa Kysy koordinaattorilta -kysymykseen: Poistaako ilmanpuhdistimet ilmasta koronaviruksia?


bottom of page